ADMICOM OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2020: Admicomin liikevaihdon kasvu +40 % ja kannattavuus eli EBITDA 45 % liikevaihdosta

Admicom Oyj -konserni: Tilinpäätöstiedote 1.1. -31.12.2020 (Tilintarkastettu)
ADMICOM OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2020:
ADMICOMIN LIIKEVAIHDON KASVU +40 % JA KANNATTAVUUS ELI EBITDA 45
% LIIKEVAIHDOSTA

ADMICOM OYJ SISÄPIIRITIETO 15.1.2021 KLO 10:00

Tammi-joulukuun 2020 yhteenveto
(vertailu Admicom Oyj -konserni 1.1.2019 – 31.12.2019)

  • Liikevaihto vuonna 2020 oli 21,917 miljoonaa euroa (15,641), kasvua +40 % edellisvuodesta. Kasvusta 21,5 % oli orgaanista uusmyynnistä saatua ja loppu oli rakenteellista Tocoman yrityskaupan myötä. Yhtiö hankki 10.3.2020 Tocoman Oy:n osakekannan 10,3 miljoonan euron kauppahintaan.
  • Vuoden 2020 uusmyynnissä vahvin toimiala oli Rakentaminen 49 %, toisena talotekniikka 33 %, teollisuus 15 % ja muut 3 %. Koronaepidemia on heikentänyt uusmyyntiä ja vaikutukset näkyivät selvimmin loppuvuonna.
  • Toistuvan SaaS-laskutuksen osuus liikevaihdosta oli 72 % (66 %) ja tilitoimistolaskutuksen osuus 21 % (23 %), lopun jakautuessa projekti ym. tuottoihin.
  • Vuoden 2020 käyttökate eli EBITDA oli 9,954 miljoonaa euroa (7,155), eli 45,4 % liikevaihdosta (45,7 %). Liikevoitto kasvoi 30 % ollen 8,618 miljoonaa euroa (6,613) ja tilikauden 2020 tulos oli 6,699 miljoonaa euroa (5,291).
  • Yhtiö sopeutti toimintojaan huhtikuussa Tocomanin osalta kolmen henkilön vähennyksinä ja Admicomin osalta syyskuussa yhdeksän henkilön vähennyksinä ja kolmen lomautuksina. Konsernin henkilöstömäärä vuoden lopussa oli 162 (145).
  • Alkavan strategiakauden 2021-2023 tavoitteina on saavuttaa yli 20 % liikevaihdon kasvu sekä pitää kannattavuus eli EBITDA 40-50 % haarukassa. Strategiakauden kasvussa painottuu aiempaa voimakkaammin myös yritysostot.

Heinä-joulukuun 2020 yhteenveto
(vertailu Admicom Oyj -konserni 1.7.2019 – 31.12.2019)

  • Vuoden jälkimmäisen puoliskon liikevaihto oli 11,178 miljoonaa euroa (7,977), kasvua +40 % edellisvuodesta. Orgaaninen kasvu hidastui hieman loppuvuonna.
  • Toisen puolivuotiskauden käyttökate eli EBITDA oli 5,315 miljoonaa euroa (3,642) eli 47,5 % liikevaihdosta (45,7%). Liikevoitto kasvoi kaudella 36 % ollen 4,589 miljoonaa euroa (3,385).
  • Yhtiö kävi syyskuussa yt-neuvottelut, missä otettiin käyttöön uusi toimialakohtainen organisaatio sekä sopeutettiin toimintoja koronaepidemiassa hiljentyneeseen kysyntään. Neuvottelut johtivat yhdeksän henkilön vähennyksiin sekä kolmen lomautuksiin.


Avainluvut

ADMICOM KONSERNI 1-12/
2020
1-12/
2019
Muutos
%
7-12/
2020
7-12/
2019
Muutos
%
Liikevaihto, 1 000 euroa 21 917 15 641 40,1 % 11 178 7 977 40,1 %
EBITDA, 1 000 euroa 9 954 7 155 39,1 % 5 315 3 642 45,9 %
% liikevaihdosta 45,4 % 45,7 %   47,5 % 45,7 %  
Liikevoitto, 1 000 euroa 8 618 6 613 30,3 % 4 589 3 385 35,6 %
% liikevaihdosta 39,3 % 42,3 %   41,1 % 42,4 %  
Tilikauden tulos, 1 000 euroa 6 699 5 291 26,6 % 3 563 2 710 31,5 %
% liikevaihdosta 30,6 % 33,8 %   31,9 % 34,0 %  
Oman pääoman tuotto, % 34,5 % 38,0 %   34,4 % 38,8 %  
Sijoitetun pääoman tuotto, % 44,4 % 48,0 %   44,3 % 48,5 %  
Omavaraisuusaste, % 85,5 % 81,0 %   85,5 % 81,0 %  
Nettovelkaantumisaste, % -61,4 % -100 %   -61,4 % -100 %  
Osakekohtainen tulos, EPS € 1,36 1,09 24,7 %  0,72 0,56 29,6 % 
Taseen loppusumma, 1 000 euroa 26 335 20 147   26 335 20 147  
Henkilöstömäärä jakson lopussa 162 145   162 145  
Osakkeiden lukumäärä jakson lopussa, 1 000 kpl 4 925 4 883   4 925 4 883  
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä jaksolla keskimäärin, 1 000 kpl (ei sis. omia os.) 4 918 4 845   4 825 4 853  


Toimitusjohtaja Antti Seppä:

”Admicomin liikevaihdon kasvu vuonna 2020 oli koronaepidemiasta huolimatta +40 % ja liikevaihto päätyi 21,9 miljoonaan euroon (15,6 meur v. 2019). Kasvusta hieman yli puolet eli 21,5 %-yksikköä oli orgaanista uusmyynnistä saatua ja loppu oli rakenteellista Tocoman Oy:n yrityskaupan myötä. Tocomanin integroinnissa edettiin haasteellisessa tilanteessa melko rauhassa ja tiiviimpi integraatiovaihe koittaa 2021 aikana. Kannattavuutemme eli EBITDA kasvoi 39 % päätyen 10,0 miljoonaan euroon (7,2) ja suhteellisesti EBITDA % oli likimain edellisvuoden tasolla 45,4 % (45,7 %). Syyskuun yt-neuvotteluissa siirryttiin uuteen organisaatiomalliin ja reagoitiin vähentyneeseen kysyntään, mikä johti yhdeksän henkilön vähennykseen ja kolmeen lomautukseen. Markkinamuutoksen ja talouskasvun hidastuminen eivät kuitenkaan ole rapauttaneet Admicomin kilpailukykyä, vaan pilvipohjaiset ratkaisut ovat tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä ja tarkka kustannusten hallinta on hyvän toiminnanohjausjärjestelmän ydinasioita.

Vuonna 2020 orgaanisen kasvun vahvin toimiala oli rakentaminen 49 %, toisena talotekniikka 33 % ja kolmantena teollisuus 15 %. Liikevaihdon orgaaninen kasvu hidastui loppuvuonna pääasiassa koronaepidemian vuoksi. Liikevaihdosta SaaS-laskutuksen osuus oli 72 % (68 %), tilitoimistolaskutuksen osuus 21 % (23 %), käyttöönoton ja konsultoinnin osuus 5 % (7 %) ja muita oli 2 % (2 %). Asiakkaiden vuositasauslaskutus säilyi edellisvuoden tasolla ollen 1,1 meur (1,1 meur v. 2019) mutta arvioimme asiakkaiden liikevaihtojen kasvun taittuneen 2020 jälkipuoliskolta alkaen, mikä tulee todennäköisesti pienentämään myös Admicomin tasauslaskutusta lähivuosina.
Vuonna 2020 tehtiin laajoja muutoksia Adminetin taustajärjestelmiin sekä kehitettiin uusia toimialakohtaisia toimintoja, lisättiin automaatioastetta ja mobiiliominaisuuksia. Tilitoimistomme sai toukokuussa Taloushallintoliiton auktorisoinnin ja lisäksi Adminet Liten kumppaniverkosto alkoi vakiintua. Henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 162 (145). Kasvusta 16 henkilöä oli Tocoman Oy:n työntekijöitä ja Admicomissa kasvoivat pääasiassa tuotekehitys sekä tilitoimisto.

Keväällä 2020 käynnistetty strategiatyö jatkuu vielä alkuvuonna 2021 kriittisten menestystekijöiden jalkautuksella toiminnoittain. Admicom hakee uudella strategiakaudella 2021-2023 aiempaa aktiivisemmin rakenteellista kasvua, tähdäten selkeään ykkösasemaan omilla asiakassegmenteillään. Pitkän aikajänteen visiona on kehittää Adminetin automatisoidun taloushallinnon ympärille kaikki toimialojen tarvitsemat erityispiirteet ja rajapinnat, jolloin asiakkaamme voivat luottaa saumattomasti integroituvaan kokonaisuuteen. Uuden strategiakauden käynnistyessä eriytetään myös Admicomin operatiivista ja strategista johtamista, mikä on looginen paikka toimitusjohtajavaihdokselle, kuten 7.1.2021 tiedotimme.”


Taloudellinen ohjeistus

Strategiakauden 2021-2023 taloudellisina tavoitteina on yli 20 % liikevaihdon vuosikasvu sekä 40-50 % suhteellinen käyttökate eli EBITDA %. Koronapandemia lisää kuitenkin parhaillaan epävarmuutta uusmyynnin onnistumiseen, kohottaa asiakaspoistumariskiä konkurssien kautta ja todennäköisesti pienentää asiakkaiden vuositasauslaskutusta olennaisesti. Näillä taustoilla yhtiö ohjeistaa vuoden 2021 liikevaihdon kasvuksi 10-20 % mutta pitää EBITDA %:a koskevan ohjeistuksen strategian mukaisena eli 40-50 % haarukassa.

Yhtiön liikevaihto ja taloudellinen kehitys

Konsernin liikevaihto koko tilikaudelta 1.1.2020 – 31.12.2020 oli 21,917 miljoonaa euroa (15,641). Liikevaihtoa kasvatti uusasiakashankinta sekä Tocoman Oy:n liiketoiminnan hankinta. Tilikauden liikevaihtoon sisältyi asiakkailta laskutettuja tasausveloituksia yhteensä 1,085 miljoonaa euroa (1,089). Nykyasiakkaiden sopimuslaskutuksen nettomuutos vaikutti siis kasvuun vain -0,004 miljoonaa euroa. Liikevaihdon jakaumassa eri toimintojen kesken tapahtui Tocoman Oy:n hankinnan myötä joitain muutoksia viime vuoteen verrattuna, joista merkittävimmät olivat SaaS-laskutuksen osuuden +4 prosenttiyksikön kasvu ja tilitoimistopalveluiden osuuden pienentyminen -2 prosenttiyksiköllä. SaaS-laskutuksen osuus vuoden 2020 liikevaihdosta oli 72 % (68 %), tilitoimistopalveluiden osuus 21 % (23 %), käyttöönoton ja konsultoinnin osuus 5 % (7 %) ja muut 2 % (2 %).

Katsauskauden 1.7.2020 – 31.12.2020 liikevaihto oli 11,178 miljoonaa euroa (7,977). Liikevaihdon kasvu jatkui voimakkaana myös toisella vuosipuolikkaalla, ollen 40,1 %. Toisen vuosipuolikkaan kohdalla Tocoman Oy:n liiketoiminnan hankinnan vaikutus kasvuun oli hieman uusasiakashankinnan kasvun vaikutusta suurempi, kun keväällä alkaneen koronaepidemian heikentävä vaikutus uusmyyntiin alkoi realisoitua liikevaihtoon. Sopimuslaskutuksen nettomuutoksen vaikutus toisen vuosipuoliskon kasvuun oli -1 prosenttiyksikköä.

Konsernin vuoden 2020 käyttökate (EBITDA) kasvoi 39,1 % verrattuna vuoteen 2019 ja oli 9,954 miljoonaa euroa, eli 45,4 % liikevaihdosta (7,155, 45,7 %). Ilman vuonna 2020 laskutettujen tasausveloitusten vaikutusta, yhtiön käyttökate oli 8,869 miljoonaa euroa eli 40,5 % liikevaihdosta (6,066, 38,8 %). Jakson 1.7. – 31.12.2020 käyttökate kasvoi 45,9 % verrattuna vuoden 2019 vastaavaan jaksoon, ollen 5,315 miljoonaa euroa ja 47,5 % liikevaihdosta (3,642, 45,7 %).

Konsernin liikevoitto ajalta 1.1. – 31.12.2020 oli 8,618 miljoonaa euroa (6,613), kasvua viime vuoteen verrattuna tuli 30,3 %. Liikevoiton kasvua suhteessa käyttökatteen kasvuun hidasti poistojen huomattava kasvu. Tilikauden poistot olivat -1,336 miljoona euroa (-0,541), josta suurin osa, -0,927 miljoonaa euroa, oli liikearvopoistoja pääasiassa Tocomaniin liittyen. Tilikauden tulos oli 6,699 miljoonaa euroa (5,291). Jaksolta 1.7. – 31.12.2020 liikevoitto oli 4,589 miljoonaa euroa (3,385) ja tilikauden tulos 3,563 miljoonaa euroa (2,710).

Yhtiön tase, rahoitus ja kassavirta

Konsernin taseen loppusumma 31.12.2020 oli 26,335 miljoonaa euroa (20,147). Taseen loppusummaa kasvatti pääasiassa Tocoman Oy:n hankinta, jonka myötä konserniliikearvon määrä kasvoi kauden lopussa 9,486 miljoonaan euroon (0,203). Konsernin oman pääoman määrä tarkastelukauden lopussa oli 22,510 miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste oli 85,5 % (81,0 %). Oma pääoma kasvoi tarkastelukaudella noin 6,2 miljoonaa euroa. Kasvua selittävät voitollinen toiminta sekä Tocoman Group Oy:lle suunnattu osakeanti. Osinkoa jaettiin osakkeenomistajille tarkastelukaudella 3,516 miljoonaa euroa.

Konsernin rahavarat olivat 31.12.2020 13,818 miljoonaa euroa (16,322). Liiketoiminnan kassavirran kasvusta huolimatta konsernin rahavarat laskivat kauden aikana 2,504 miljoonalla eurolla, mikä johtui pääasiassa Tocoman Oy:n myyjille suoritetusta 6,474 miljoonan euron käteisvastikkeesta sekä emoyhtiön omistajilleen helmikuussa 2020 maksamasta 3,516 miljoonan euron osingosta. Konsernin koko tilikauden liiketoiminnan kassavirta oli +7,507 miljoonaa euroa (+6,107) ja rahoituksen rahavirta -3,516 miljoonaa euroa (-0,305).

Vuoden toisella puolikkaalla konsernin kassavirta nousi jälleen selvästi positiiviseksi, liiketoiminnan rahavirran ollessa jaksolla 1.7. – 31.12.2020 yhteensä +3,969 miljoonaa euroa (+2,517). Liiketoiminnan kassavirta ennen rahoituseriä ja veroja jaksolla 1.7. – 31.12.2020 oli +4,917 miljoonaa euroa (+3,510). Kokonaisuudessaan konsernin rahavarat kasvoivat toisella vuosipuolikkaalla 3,955 miljoonaa euroa (+4,342).

Investoinnit ja poistot

Tocoman Oy:n hankinta oli tilikauden merkittävin investointi. Kauppahinta oli yhteensä 10,3 miljoonaa euroa, joka jakautui 7,3 miljoonan euron käteisvastikkeeseen sekä noin 3 miljoonan euron suunnattuun osakeantiin. Tocoman Oy:n hankinnasta syntynyt konserniliikearvo (10,210 miljoonaa euroa) poistetaan tulonmuodostusaikanaan 1.3.2020 alkaen 10 vuodessa kansallisen tilinpäätösstandardin (FAS) mukaisesti.

Tarkastelukauden muut investoinnit kohdistuivat aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin ja olivat yhteensä 0,083 miljoonaa euroa (0,255). Investoinnit koostuvat pääsääntöisesti kalusto- ja palvelinhankinnoista sekä ohjelmistolisensseistä. Konsernin tytäryhtiö Tocoman Oy on myynyt tilikaudella kaksi ajoneuvoa. Tilikaudella ei ole aktivoitu taseeseen lainkaan tuotekehitysmenoja.

Tilikauden poistot olivat -1,336 miljoona euroa (-0,541), josta 69 %, -0,927 miljoonaa euroa, oli liikearvopoistoja. Neljäsosa poistoista koostuu aineettomien hyödykkeiden kuten tuotekehitysmenojen ja ohjelmistolisenssien poistoista, joiden osalta poistosuunnitelmat päättyvät suurimmalta osin vuoden 2022 loppuun mennessä. Loput poistoista tulevat koneiden ja kaluston poistoista.

Yhtiön vuokravastuiden määrä on noussut 2,763 miljoonaan euroon (2,500). Yhtiö on tarkastelukaudella laajentanut toimitilojaan sekä Jyväskylässä että Tampereella. Tocoman Oy:n henkilöstö jatkaa toistaiseksi omissa erillisissä tiloissaan Helsingissä.

Henkilöstö, johto ja hallinto

Konsernilla oli tilikauden lopussa 162 työntekijää, joista 128 työskenteli Admicom Finland Oy:ssä, 18 emoyhtiö Admicom Oyj:ssä ja 16 Tocoman Oy:ssä. Henkilömäärästä 31 % työskenteli tilitoimistossa, toiseksi eniten eli 19 % työskenteli tuotekehityksessä, käyttöönottopalveluissa 18 %, myyntiä ja markkinointia edusti 16 %, asiakastuessa ja hallinnossa kussakin 8 %.

Admicomin johtoryhmän muodostavat toimitusjohtaja Antti Seppä, talousjohtaja Petri Aho, tuotekehitysjohtaja Simo Huvila, tilitoimistojohtaja Eeva Huusko ja toimialajohtajat Joni Haapamäki, Mia Häll, Anna-Maija Ijäs sekä Arttu Ruotsalainen.

Emoyhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Matti Häll ja varsinaisina jäseninä Pasi Aaltola, Simo Huvila, Timo Häll, Sami Kettunen, Antti Noronen sekä Jarmo Suonpää.

Yhtiön tilintarkastusyhteisö on KPMG OY AB, päävastuullisena tilintarkastajana Anna-Riikka Maunula, KHT.

Osakkeet ja osakkeenomistajat

Liikkeelle lasketut osakkeet ja osakepääoma

Yhtiön osakemäärä 31.12.2020 oli 4 927 698 osaketta ja yhtiön osakepääoma oli joulukuun 2020 lopussa 106 000 euroa. Tilikauden päättyessä Admicom Finland Oy:n hallussa oli 2 520 omaa osaketta.

Admicom Oyj:n hallitus päätti 4.3.2020 sille varsinaisessa yhtiökokouksessa 31.1.2020 annetun valtuutuksen nojalla suunnatusta osakeannista, jossa yhtiö tarjosi osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poiketen Tocoman Group Oy:n merkittäväksi yhteensä 41 923 uutta osaketta. Osakkeen merkintähinta oli 71,56 euroa, joka vastasi yhtiön osakkeen Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla painotettua tammikuun (1.1. – 31.1.2020) keskikurssia ja se kirjattiin kokonaisuudessaan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Kaupankäynti osakkeella

Kaupankäynti Admicomin osakkeella oli vilkasta ja mm. Arvopaperi-lehti valitsi Admicomin kuukauden osakkeeksi marraskuussa. Isoja blokkikauppoja tehtiin useita etenkin hallintarekisteröityjen tahojen ostaessa osakkeita suurehkoilta henkilöstöomistajilta. Yhtiö olikin vuoden aikana taajaan edustettuna Nasdaq Helsingin suurimpien sisäpiirikauppojen listauksissa. Admicom Oyj:n osakkeen arvo vuoden lopussa oli 135,00 euroa ja markkina-arvo noin 665 miljoonaa euroa.

Admicom Oyj:n osakkeen kehitys Osakevaihto kpl Arvo yht., eur Korkein, eur Alin, eur Keskih., eur Viimeisin, eur
2020 2 104 247 174 686 398 139,00 48,40 83,02 135,00
2019 1 579 568 62 440 270 69,80 20,60 39,53 64,40
2018 572 015 9 302 073 24,74 10,00 16,26 20,60


Hallituksen valtuutukset

Yhtiökokous myönsi 31.1.2020 hallitukselle valtuudet 31.1.2021 saakka päättää yhdestä tai useammasta suunnatusta osakeannista liittyen yrityskauppoihin (18 %) ja henkilöstöanteihin (2 %). Maaliskuussa Tocoman Oy:n yrityskaupassa valtuutuksesta käytettiin vain noin 1 % (41 923 kpl).
Tytäryhtiöllä on voimassa olevia lunastusvaltuutuksia 591 tuhanteen kappaleeseen työntekijöiden omistamia emoyhtiön osakkeita työsuhteen päättymistilanteessa. Nämä lunastusrajoitukset vapautuvat vaiheittain vuoden 2021 loppuun mennessä.

Osakkeenomistajat

Yhtiöllä oli 31.12.2020 yhteensä 2 462 osakkeenomistajaa. Suurin osakkeenomistaja oli Matti Häll 30,7 % osuudella, minkä jälkeen suurimmat omistukset olivat hallintarekisteröity Skandinaviska Enskilda Bankiin (SEB) 24,1 % ja Nordeaan 18,1 %. Hallituksen ja johtoryhmän omistukset yhteensä vastasivat 36,9 % osakekannasta.

Varsinainen yhtiökokous

Emoyhtiön varsinainen yhtiökokous pidettiin Jyväskylässä 31.1.2020. Yhtiökokous myönsi hallitukselle ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden ja päätti jakaa osinkona 0,72 eur/osake, joka maksettiin omistajille 11.2.2020. Yhtiökokous päätti nimetä hallitukseen uutena jäsenenä Sami Kettusen ja vanhoina jatkoivat Pasi Aaltola, Simo Huvila, Matti Häll, Timo Häll, Antti Noronen, Jarmo Suonpää ja Simo Ratilainen, joka erosi hallituksesta 2.9.2020. Yhtiökokous myönsi lisäksi hallitukselle valtuudet 31.1.2021 saakka päättää yhdestä tai useammasta suunnatusta osakeannista yrityskauppoihin (18 %) ja henkilöstöanteihin (2 %).
Hallitus on päättänyt 14.1.2021 kutsua koolle seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen 19.2.2021 koronaepidemian väliaikaislain mukaisesti ennakkoäänestysmenettelynä.

Riskit ja epävarmuustekijät

Admicomin liiketoiminnan merkittävimpinä riskeinä nähdään:

  1. Teknologian tai tietoturvan kautta realisoituvat maineriskit: Yhtiö pyrkii vuosittain kehittämään näihin varautumista ja laatii uusia pitkän aikajänteen suunnitelmia 2021 aikana.
  2. Pienempien kilpailijoiden ketteryys ja/tai vahvat yhteenliittymät talousjärjestelmiin: Kilpailijakentässä etenkin pienet ja ketterät toimijat kiinnostavat usein asiakkaita helppokäyttöisyydellään ja voivat integroitua helposti yleisimpiin talousjärjestelmiin. Admicom on tunnistanut käytettävyyden merkityksen korostuvan päätöksenteossa ja edistää sitä 2021 aikana, sekä tutkii yrityskauppojen yhteydessä uusia integrointeja Adminettiin.
  3. Riskit henkilöstön vaihtuvuuteen liittyen: Vuoden 2021 aikana päättyvät henkilöstön osakesitouttamissopimukset nostavat riskiä vaihtuvuuteen. Yhtiö käynnistää alkuvuonna 2021 osaamisen jakamisen sekä jatkuvuuden suunnittelun uutena prosessina.
  4. Asiakastoimialojen suhdanneherkkyys ja koronapandemian vaikutukset: Koronapandemia vaikuttaa liiketoimintaan uusmyynnin hidastumisena, kun kasvokkain tapahtuva myyntityö on hankaloitunut, sekä kohonneena konkurssi- eli asiakaspoistumariskinä ja lisäksi vielä vuositasauslaskutuksen todennäköisenä pienentymisenä asiakkaiden liikevaihtojen pudotessa. Yhtiö pyrkii sopeuttamaan myyntiprosesseja ja argumentaatio muuttuneeseen tilanteeseen sekä suunnittelee vuositasauslaskutuksen muutosta kuukausiperusteiseen tasaukseen 2021 aikana.
  5. Admicomin mahdollisiin omiin yritysjärjestelyihin liittyvät riskit: Uusi strategiakausi 2021-2023 painottaa aiempaa enemmän rakenteellista kasvua eli yrityskauppoja. Yhtiö on saanut Tocoman yrityskaupassa oppia integroinnin suunnittelusta ja yrityskaupan hallitusta läpiviennistä.


Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet

Tilinpäätöstiedote on laadittu hyvää kirjanpitotapaa ja Suomen lainsäädäntöä noudattaen. Tiedotteeseen sisältyvät tilikauden 2020 tilinpäätösluvut ovat tilintarkastettuja ja ne on laadittu kansallisen lainsäädännön (FAS) mukaisesti. Tiedot on esitetty Nasdaq First North Growth Market -sääntöjen kohdan 4.4 (e) edellyttämässä laajuudessa. Esitetyt luvut on pyöristetty tarkoista luvuista.


Olennaiset tapahtumat katsauskauden jälkeen

Yhtiön hallitus päätti 5.1.2021 uuden toimitusjohtajahaun käynnistämisestä nykyisen toimitusjohtajan, Antti Sepän, jättäytyessä pois yhtiöstä vuoden 2021 loppuun mennessä. Tarkoituksena on tulevaisuudessa eriyttää emo- ja tytäryhtiöiden johtamista ja tytäryhtiö Admicom Finland Oy:n toimitusjohtajaksi nimettiinkin 14.1.2021 yhtiön sisältä Anna-Maija Ijäs.


Hallituksen esitys tilikauden voittoa koskien

Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 17,128 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 2,743 miljoonaa euroa. Emoyhtiön hallitus esittää, että tilikaudelta 2020 jaetaan osinkona 0,91 euroa / osake eli yhteensä 4 484 205,18 euroa.
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä.


Taloudellinen tiedottaminen ja varsinainen yhtiökokous

Admicom Oyj:n seuraava varsinainen yhtiökokous järjestetään 19.2.2021 Jyväskylässä Admicomin tiloissa Väinönkatu 26 klo 08:30. Kokoukseen osallistuminen on mahdollista ainoastaan poikkeuslain mukaisena ennakkoäänestyksenä. Yhtiö julkaisee Q1 neljännesvuositulostiedotteen 2.4.2021, puolivuotiskatsauksen 2.7.2021 ja Q3 neljännesvuositulostiedotteen 4.10.2021.

Yhtiö julkaisee konsernin vuoden 2020 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 15.1.2021 klo 10 ja ne ovat tämän tiedotteen liitteenä sekä luettavissa myös yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.admicom.fi/sijoittajille

Admicom Oyj
HALLITUS

Lisätietoja antavat:

Antti Seppä
Toimitusjohtaja
[email protected]
+358 40 575 9709

Petri Aho
CFO
[email protected]
+358 50 340 2986


Hyväksytty neuvonantaja:

Oaklins Merasco Oy
puhelin: 09-6129 670


Admicom Oyj

Admicom on vuonna 2004 perustettu rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden järjestelmäkehityksen edelläkävijä ja kokonaisvaltainen ohjelmisto- ja tilitoimistokumppani. Yhtiön pilvipalveluna toimiva SaaS-pohjainen Adminet-toiminnanohjausjärjestelmä auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä parantamaan kilpailukykyään automatisoimalla työmaan ja toimiston rutiineja saumattomasti kirjanpitoon asti.

Tytäryhtiömme Tocoman Oy:n kehittämillä kustannuslaskennan ja tuotannonhallinnan ohjelmistoilla on rakennusalalla pitkä historia ja vankka markkina-asema. Yhdistämällä Tocomanin tuotevahvuuksia Adminetin vahvuuksiin, syntyy rakennusalalle kirkkaasti kokonaisvaltaisin pilvipalvelu.

Yhtiöllä on yli 160 työntekijää Jyväskylässä, Vantaalla, Tampereella, Oulussa ja Helsingissä sijaitsevissa toimipisteissään. Lisätietoa: www.admicom.fi

Admicomin tiedotteet ja tulosraportit: https://www.admicom.fi/sijoittajille/tiedotteet-ja-julkaisut/

JAKELU


Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

Konsernin tuloslaskelma

1 000 EUR 1-12/2020 1-12/2019 7-12/2020 7-12/2019
 LIIKEVAIHTO 21 917 15 641 11 178 7 977
 Liiketoiminnan muut tuotot 4 52 2 50
 Materiaalit ja palvelut -1 059 -540 -581 -270
 Henkilöstökulut -8 209 -6 056 -3 902 -3 080
 Poistot ja arvonalentumiset -1 336 -541 -726 -257
 Liiketoiminnan muut kulut -2 699 -1 942 -1 383 -1 035
 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 8 618 6 613 4 589 3 385
 Rahoitustuotot ja -kulut        
   Muut korko- ja rahoitustuotot     7 18 5 10
   Korkokulut ja muut rahoituskulut -16 -3   -3
VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 8 609 6 629 4 593 3 392
 Tuloverot -1910 -1 338 -1 030 -683
TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) 6 699 5 291 3 563 2 710

Konsernin tase

1 000 EUR     12/2020 12/2019
VASTAAVAA        
PYSYVÄT VASTAAVAT        
Aineettomat hyödykkeet        
Kehittämismenot     379 570
Aineettomat oikeudet     134 242
Muut aineettomat hyödykkeet     5 8
Konserniliikearvo     9 486 203
Aineelliset hyödykkeet        
Koneet ja kalusto     251 243
Sijoitukset        
Muut osakkeet ja osuudet     3        
PYSYVÄT VASTAAVAT
YHTEENSÄ
    10 258 1 265
         
VAIHTUVAT VASTAAVAT        
Vaihto-omaisuus        
Aineet ja tarvikkeet     15 13
Lyhytaikaiset saamiset        
Myyntisaamiset     2 032 1 798
Muut saamiset     124 71
Siirtosaamiset     89 679
Rahat ja pankkisaamiset     13 818 16 322
VAIHTUVAT VASTAAVAT
YHTEENSÄ
    16 077 18 882
         
VASTAAVAA YHTEENSÄ     26 335 20 147

1 000 EUR     12/2020 12/2019  
VASTATTAVAA          
OMA PÄÄOMA          
Osake- ja muu vastaava pääoma     106 106  
Muut rahastot     12 489 9 489  
Edellisten tilikausien voitto/tappio     3 216 1 441  
Tilikauden voitto/tappio     6 699 5 291  
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ     22 510 16 327  
           
VIERAS PÄÄOMA          
Lyhytaikainen vieras pääoma          
Saadut ennakot     0  
Ostovelat     54 131  
Muut velat     812 699  
Siirtovelat     2 958 2 990  
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ     3 825 3 821  
           
VASTATTAVAA YHTEENSÄ     26 335 20 147  

Oman pääoman muutokset

1 000 EUR 1-12/2020 1-12/2019
SIDOTTU OMA PÄÄOMA    
Osakepääoma 106 106
SIDOTTU OMA PÄÄOMA YHT. 106 106
     
VAPAA OMA PÄÄOMA    
Sijoitetun vapaan oman pääoman
rahasto tilikauden alussa
9 489 7 665
Varojen jako SVOP-rahastosta   -194
Henkilöstöanti   2 017
Suunnattu anti yrityshankintaan liittyen* 3 000  
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto tilikauden lopussa 12 489 9 489
     
Edellisten tilikausien voitto (tappio) tilikauden alussa 6 732 3 570
Osingonjako – 3 516 -2 129
Edellisten tilikausien voitto (tappio) tilikauden lopussa 3 216 1 441
     
Tilikauden voitto / tappio 6 699 5 291
     
VAPAA OMA PÄÄOMA YHT. 22 404 16 221
     
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 22 510 16 327

* Tocoman Oy osakkeiden hankinta

Konsernin rahoituslaskelma

1 000 EUR 1-12/2020 1-12/2019 7-12/2020 7-12/2019
Liiketoiminnan rahavirta        
Voitto (tappio) ennen
tilinpäätössiirtoja ja veroja
8 609 6 629 4 593 3 392
Oikaisut:        
Suunnitelman mukaiset poistot 1 336 541 726 257
Rahoitustuotot ja -kulut 9 -15 -4 -7
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 9 954 7 155 5 315 3 642
 

Käyttöpääoman muutos:

       
Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten lisäys (-)/ vähennys (+) 55 -541 17 -184
Vaihto-omaisuuden lisäys (-)/ vähennys (+) -1 2 -1 8
Lyhytaikaisten korottomien
velkojen lisäys (+)/ vähennys (-)
-603 758 -413 43
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja 9 405 7 373 4 917 3 510
Maksetut korot ja rahoituskulut -16 -3 -1 -3
Saadut korot liiketoiminnasta 7 18 7 18
Maksetut välittömät verot -1 889 -1 282 -954 -1 008
Liiketoiminnan rahavirta (A) 7 507 6 107 3 969 2 517
 
 
       
Investointien rahavirta        
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -83 -255 -14 -193
         
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 61

 

     
         
Tytäryrityksen hankinta vähennettynä sen hankintahetken rahavaroilla -6 474      
Investointien rahavirta (B) -6 495 -255 -14 -193
         
Rahoituksen rahavirta:        
Maksullinen oman pääoman lisäys   2 017   2 017
Maksetut osingot ja muu voitonjako -3 516 -2 322    
Rahoituksen rahavirta (C) -3 516 -305   2 017
         
Rahavarojen muutos (A+B+C)
lisäys (+) / vähennys (-)
-2 504 5 547 3 955 4 342
         
Rahavarat tilikauden alussa 16 322 10 775 9 863 11 980
Rahavarat tilikauden lopussa 13 818 16 322 13 818 16 322
Rahavarojen muutos -2 504 5 547 3 955 4 342


Konsernin vastuut

1 000 EUR 12/2020 12/2019
Toimitilojen vuokravastuut    
Vuokravastuut 2 763 2 500
Vuokravakuustilit 92 63
Yhteensä 2 855 2 563
     


Laskentakaavat

Omavaraisuusaste, % = Oma pääoma + vähemmistöosuus x 100
Taseen loppusumma – saadut ennakot
     
Nettovelkaantumisaste, % = Korolliset velat – rahat ja pankkisaamiset x 100
Oma pääoma
     
Oman pääoman tuotto, % = Voitto tai tappio ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja – tulovero x 100
Oma pääoma keskimäärin + vähemmistöosuus
     
Sijoitetun pääoman tuotto, % = Voitto tai tappio ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja + nettorahoituskulut x 100
Taseen loppusumma keskimäärin – korottomat velat keskimäärin
     
EBITDA, % liikevaihdosta = Liikevoitto + poistot ja arvonalentumiset x 100
Liikevaihto
     
Liikevoitto, % liikevaihdosta = Liikevoitto x 100
Liikevaihto
     
Osakekohtainen tulos (EPS), € = Tilikauden tulos  
Tilikauden keskimääräinen osakeantioikaistu osakkeiden lukumäärä  
     

Attachments

Powered by WPeMatico

GlobeNewswire is one of the world's largest newswire distribution networks, specializing in the delivery of corporate press releases financial disclosures and multimedia content to the media, investment community, individual investors and the general public.